Siirry sisältöön

Cooling Tech Finland Oy

Banneri- ja videomainonta Hakusanamainonta Muut palvelut Somemainonta

Viinikaappeja valmistava yritys halusi Suomen konttorilleen kotimaisen toimijan digimarkkinoinnin suunnitteluun ja toteutukseen.

”Suomi on meille Pohjoismaista nopeiden kasvava markkina-alue. Medialuotsin avulla olemme saattaneet tuotemerkkimme tunnettuuden uudelle tasolle sekä onnistuneet kasvattamaan niin oman verkkokauppamme kuin jälleenmyyjiemme kautta tapahtuvaa myyntiä merkittävästi.”

Valter Brotherus, Sales Manager, temptech.fi / Cooling Tech Finland Oy

Medialuotsin media- ja markkinointikonsultti Karoliina sai vuosibudjetin, jonka raameissa hän suunnitteli kattavan mainoskokonaisuuden asiakkaan tavoitteiden saavuttamiseksi.

Digimarkkinoinnin toteutukseen kuuluvat Googlen kuvamainontaa TempTechin omalta Google-tililtä sekä somessa Facebook-, YouTube- ja Instagram-mainontaa. Myös kotisivujen interaktiivisuutta parannetaan käyttöönottamalla chattitoiminto Giosg Chat.

Mainonnalla saadaan ohjattua kiinnostunutta kävijäliikennettä verkkokauppaan, josta saadaan asiakkaalle heti myyntiä. Mainonta myös kasvattaa ja lisää ihmisten tietoisuutta sekä tarvetta viinikaappien hankintaan. Kuluttajan muistikuvat ja mainonnasta syntyneet mielikuvat vahvistavat ja edesauttavat ostopäätösten syntymistä tulevaisuudessa.

”Medialuotsin markkinointikampanjoissa materiaaleja kuten videoita, kuvia ja mainosten sisältöä voi löytyä asiakkaalta omasta takaa tai sen voi tarvittaessa teetättää Medialuotsin graafikoilla. TempTech lähettää itse kuvamainoksiin toivomansa sisältömateriaalin, jonka upotamme kunkin mainoskanavan omille mainospohjille taataksemme mainosten parhaan mahdollisen skaalautuvuuden eri näyttöpäätteille. Näyttökerrat eivät tuota lisähintaa, joten asiakas maksaa vain sivuliikenteensä lisääntymisestä ja palvelusta.”

Media and Marketing Consultant Karoliina Nieminen, Medialuotsi

Cooling Tech Finland Oy:n asiakkuutta hoitaa Karoliina Tampereen konttorin myyntitiimissä.

Logo TempTech

Pyydä tarjous.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.